sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Provence-Alpes-Cote d'Azur ja marraskuinen sää

Pitkään sai nauttia aurinkoisesta säästä Etelä-Ranskassa, kunnes se muuttuikin sitten todella surkeaksi. Lämpötila on jo pidemmän aikaan laskenut tasaisesti ja odotettavissa oli samanlainen meininki sääolojen suhteen vuoden loppuun asti. Toisin kuitenkin kävi ja saimme seuraksemme todella myrskyisen ja sateisen sään.


Noin viikon mittainen jatkuva tuulisuus ja ukkosmyrskysadepläjäys tuli niin sanotusti puskista ja monet viikolle tehdyt suunnitelmat menivät uusiksi. Meille oli vielä tulossa muutama kaveri vierailemaan viikoksi ja nauttimaan Suomen sääoloihin verrattuna "lämpimästä ja aurinkoisesta" säästä. Vaikka rantakelejä ei ollut odotettavissakaan, niin ei edes lähintä rantaamme voinut tunnistaa entisekseen. Merestä oli ajautunut rannalle ties kuinka paljon oksia ja roskia.

Aallot tuli mukavasti kävelytielle asti





Vene ajutunut Antibesin rannalle roskien mukana




Kuten kuvista näkyy ei rannat ollut samanlaisia kuin postikorteissa. Paikalliset myrskyt olivat sen verran poikkeukselliset, että niistä uutisoitiin jopa maailmanlaajuisesti. Muutaman päivän myrskyilyn jälkeen isäni soittikin, että ollaanko vielä elossa. Oli kuulemma muutama hukkumistapauskin tapahtunut lähialuilla myrskyjen takia.



Sääoloista huolimatta päätimme vieraidemme kunniaksi lähteä lauantaina viettämään yöelämää Nizzaan ja jälkiviisaana voi sanoa, että ei olisi pitänyt. Vettä satoi kyseisenä yönä (jos oikein muistan) n. 80mm, eli matka Nizzaan meni kyllä hyvin, mutta takaisin ei päässyt muuta kuin taksilla, koska junaraiteilla oli liikaa vettä ja lähes kaikki junat oli peruttu. Taksinkin kyydissä oleminen oli hieman kyseenalaista, sillä autoteillä oli paikoitellen jopa 20cm vettä. Taksikuskimme sanoikin, että marraskuussa normaalisti kyllä sataa, mutta harvoin näin paljon.



Teitä suljettiin aaltojen tullessa autoteille, joten autojonot kasvoivat suhteellisen pitkiksi ja bussilla kulkeminenkin oli todella tuskallista. Vertailuna bussimatka Antibes-Nizza kesti normaalin 40 minuutin sijasta yli 2 tuntia.

Toinen samaiselle viikolle osunut iso juttu oli G20-kokous Cannesissa. Kokous tietenkin on maailmanlaajuisesti iso juttu, joten sen mukana tuli muutamia elämää hankaloittavia rajoituksia. Omalta osalta säästyin minkäänlaisilta tuskilta, sillä Cannesissa harvemmin tarvitsee käydä, mutta varmasti paikallisille kyseessä oli isompi juttu. Esimerkiksi koululla liikkui sellainen tieto/huhu, että Cannesiin ei pääse ilman virallista todistusta, että elää tai käy töissä siellä. Tämän voisi kuvitella olevan iso este paikallisille, joilla esimerkiksi on ystäviä/perhettä siellä.

INFO


The G20 event is bringing together over 30 foreign delegations in Cannes on 3 and 4 November 2011. As a result, traffic disruptions are to be expected from 2 to 4 November.
-On 2 November, the A8 motorway will be periodically closed throughout the day in the Nice to Cannes direction.
-On 3 November, no particular traffic disruption is anticipated.
-On 4 November, the motorway will be closed completely from around midday until around 20:00 in the Cannes to Nice direction.


Loppukevennykseksi laitan erään vaihtarin nappaaman kuvan Nizzan lentokentältä.


Air Force One