keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Orientation day

Nyt on sitten ensimmäiset perehdytykset SKEMA:n suhteen käyty. Päivän aikataulu oli mallia:

9-9:45 Ilmanen kahvitarjoilu ja pari croissantia kylkeen. Aamukahvin jälkeen saimme omat nimilaput sekä henkilökohtaisen kansion, joka sisälsi oman lukujärjestyksen, tapaamisajan opintoneuvojan kanssa sekä muuta tärkeää tietoa

9:45-11 SKEMA:n esittely ja muutenkin juttua opiskelusta. Esityksen aikana painotettiin SKEMA:n eroa tavalliseen yliopisto-opiskeluun, sillä pääpaino on luennoissa joten itseopiskelu jää hiukan vähemmälle

11-11:20 Interculture SKeman esittely, joka on ryhmä vaihtareita varten. Täytyy mainita, että ryhmässä joka on vaihtareita varten ei ollut ketään joka olisi puhunut englantia kovinkaan hyvällä tasolla. Sama juttu oli opiskelijajärjestö Skema Conseilin kanssa, jonka esityksestä oli hyvin vaikea saada selkoa. Punainen lanka kuitenkin tuli selville, eli Conseil on opiskelijoiden muodostama ryhmä, joka tarjoaa konsultointia isoille nimekkäille yrityksille.

11:20-12:05 French Test. Kyseessä oli siis epäilyistä huolimatta ranskan kielen testi, mutta aloittelijoille riitti, kun kirjoitti lappuun "Beginner" ja testistä sai poistua. Itsekin lukeuduin siis näiden aloittelijoiden joukkoon.

12:20-14 Kierros yliopiston ympäri, eli käytiin kaikki keskeisimmät paikat läpi Interculturen tyyppien johdolla. Kierroksen jälkeen nautittiin lounas, jonka infopäivien johdoksi tarjosi SKEMA meille ilmaiseksi. Ruoan suhteen ei ainakaan tänään ollut mitään mutinoita. Ruoka oli huomattavasti laadukkaampaa ja se valmistettiinkin näkyvästi tarjoilutiskien takana.

14-17 Pakolliset liput ja laput palautelttiin. Tämä vaihe oli varmaan monille raskain, sillä jonottaminen kesti hyvin kauan. Vaikka Nicholaksen kanssa pääsimme jonossa aika etuosaan, jouduimme silti olemaan siinä n. tunnin verran. Jonotusaikaa ei luonnollisesti lyhentänyt sekään, että monelta puuttui jokin vakuutustodistus tai muu pakollinen dokumentti.

Ilokseni huomasin oman aikatauluni olevan suhteellisen helpon näköinen, sillä näillä näkymin ensimmäinen luento on vasta reilun viikon päästä 19.9. ja luentojakin on vain 2-3 päivänä viikossa läpi koko lukukauden. Saamamme lukujärjestys on siis laadittu vuoden loppuun asti, joka olikin positiivinen yllätys, jotta voi suunnitella tulevia viikonloppuja ilman suurempia ongelmia. Luultavasti luentoaikataulu ei kerro koko totuutta työmäärästä, sillä sen lisäksi on muutamat ryhmätyöt tiedossa ja ties mitä kotitehtäviä sieltä saakaan. Päivän eri vaiheiden väliin tuli myös jonkun verran odottelua ja sen vietimmekin ulkona auringonpaisteessa. Odotellessa ei voinut olla huomaamatta jo Antibesin alueellakin tutuksi tulleita kulkukissoja.





Täytynee paikallisilta selvittää ovatko nämä kulkukissat silityskelpoisia, vai onko varottava jonkin sortin vesikauhua. Ainakin mukavilta vaikuttivat. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti